Milloinkohan sitä sisäistäisi sen faktan, että kesä on taas menetetty? Ja vielä enemmän ihmetyttää että miten jouluun voi olla enää vain pari viikkoa? En enää pysy mukana. Ja muutenkin talvi: kaikkia masentaa koko ajan.

Kohta lähtee järki. Kaverini, joka on juuri jätetty, käyttää laastarina toista kaveriani. Vihaan, ihmettelen, yritän lohduttaa. Ei voi taas olla idioottimaisempaa säätöä.. Graah. Monestikohan tämä on jo todettu että rakkaus on perseestä ja ihmisten ei pitäisi sellaisia asioita harrastaa? Silti se tapahtuu aina uudestaa ja uudestaan ja sitä toivotaan sydän rikkonaisena. We're all idiots.

Tosiaan, pari viikkoa lomaan ja vapauteen. Onneksi. Mutta samalla alkaa ahdistaa kysymys: mitä helvettiä tekisin elämälläni?